RunoUs – Arjen poetiikkaa 2024

Tilaaja: Turun kaupunki
Urakoitsija: NCC Suomi Oy
Arkkitehti: Arkkitehtitoimisto Konkret Oy
Taiteilija: Suvi Aarnio, Pia Bartsch, Sara Ilveskorpi, Sanna Vainionpää, Johanna Sinkkonen

RunoUs on yhteisötaiteellinen poeettinen polku Runosmäen monitoimitalo Riimin sisätiloissa. Teos koostuu metallisista ja keraamisista veistoksista ja reliefeistä, jotka on toteutettu runosmäkeläisille suunnattujen yhteisötaiteellisten työpajojen pohjalta. 

RunoUs-teoksen nimi kuvastaa moninaisen arjen runoutta. Yhteisöllisesti rakentunut RunoUs tallentaa katkelmia, ryppäitä Runosmäen elämästä, ihmisistä, luonnosta, rakennetusta ympäristöstä ja kohtaamisista kaupunginosassa – arjessa. Sisälle tuotuna ja muodostaen kuvainnollisen polun, ne nivovat talon ulkopuolisen maailman osaksi sisätilaa ja sen toimintoja erilaisiksi pientareiksi.

RunoUs yhdistää runosmäkeläisten monipuoliset arjet yhdeksi kokonaisuudeksi, monitoimitalossa kulkevaksi – teokseksi jonka sisälle voi astua ja jota pitkin voi astella.

Käyttämämme termit ovat Polku (tallautuma, joka yhdistää pientareet), Piennar (osa, jolla polusta voi poiketa) ja Rypäs (koettava osanen pientareessa). 

Teema arjen poeettisuus rikkoo julkisten tilojen hierarkiaa ja vierautta, juhlistaen vapaata kohtaamista ja avointa kylätaloa. Arki konseptina on sosiaalista kestävyyttä ja turvallisuutta. Tulevien käyttäjien kanssa käymien keskustelujen perusteella julkinen tila halutaan helposti lähestyttäväksi ja samaistuttavaksi, kohdattavaksi omien kokemusten kautta.

Teos ideoitiin yhteisölle järjestetyissä taidetyöpajoissa, joilla oli merkittävä osa kokonaisteoksen muotoutumista. Runosmäestä ja runosmäkeläisiltä kertynyt materiaali toimi sekä RunoUs-teoksen lähtökohtana että selkärankana. Arjesta ammentavan taideteoksen toivomme avautuvan myös muille kuin suunnitteluun tai toteutukseen osallistuneille.

Taiteilijat:
Sara Ilveskorpi | taiteellinen johtaja ja taiteilija
Johanna Sinkkonen | tuottaja ja taiteilija
Pia Bartsch | yhteisötaiteilija ja taiteilija
Suvi Aarnio | yhteisötaiteilija
Sanna Vainionpää | yhteisötaiteilija

RunoUs on osana Turun kaupungin taidekokoelmaa.

Lue lisää: https://www.turku.fi/blogit/kulttuuriblogi/arjen-poetiikkaa-runosmaessa

Lue lisää: https://www.turku.fi/uutinen/2024-03-13_runosmaen-monitoimitalo-riimi-valmis

Jänöset 2021

Kaksiosainen julkinen taideteos Tommilankadun päiväkodin uudisrakennukseen Turussa.

Tilaaja: Turun kaupunki
Urakoitsija: Lapti Oy
Arkkitehti: Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy
Taiteilija: Johanna Sinkkonen

Turun kaupunki julisti avoimen taidekilpailun Tommilankadun päiväkodin uudisrakennukseen sijoitettavasta taidekokonaisuudesta alkukesällä 2020. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 104 teosehdotusta 76 taiteilijalta, joista kolme palkittiin.

Korkein myönnetty myönnettiin turkulaisen kuvataiteilijan, Canadantuijien Johanna Sinkkosen, eläinaiheiselle ehdotukselle Jänöset. Sinkkosen ehdotus kattoi kaikki kilpailuohjelmassa mainitut taiteen sijoituspaikat: julkisivun, ruokasalin ja portaikon. Ehdotuksen vahvuutena pidettiin kokonaisvaltaista ja ammattimaisella otteella tehtyä sekä koko rakennuksen kattavaa suunnitelmaa. Myös käytettyjen materiaalien moninaisuutta kiitettiin arvosteluissa. Ehdotuksen vahvimpana osa-alueena pidettiin rakennuksen molempiin julkisivuihin sijoitettuja jänisaiheita.

Jänöset seinä

Luoteen puoleisen julkisivun pihalla leikkivät Jänöset kutsuvat päiväkodin lapsia iloiseen liikkumiseen. Graafiset jänikset yhdessä monien ikkunoiden ja kulmikkaan seinän kanssa luovat ajattoman, leikkisän ja tyylitellyn kokonaisuuden. Taustaväriksi valikoitui murrettu keltainen, joka rohkaisee, piristää ja parantaa stressinsietokykyä. Värinä se välittää ilon, avoimuuden ja vilpittömyyden viestiä.

Julkisivu on kuviopainettua komposiittilevyä, väreinä ruskeanmusta ja keltainen.

Making-of video Jänöset – The wall 2021 by Visual Artist Johanna Sinkkonen

Jänöset reliefi

Koillisessa julkisivussa korviaan höristelevä voikukkaa mutusteleva jänis-reliefi kuvastaa ohikulkeville, että täällä päiväkodissa toteutetaan avointa toimintakulttuuria. Pääasiassa corten teräksestä valmistettu reliefin pinta sointuu harmonisesti ruskeanmustan puulaudoituksen kanssa ja antaa huolitellut kuvan koko rakennuksesta.

Jäniksen yksityiskohdat on tehty peilikiiltäväksi harjatusta alumiinista ja tummaksi maalatusta kyynelalumiinista. Säätä ja aikaa kestävät materiaalit kaunistuvat ajan kanssa, kun struktuuriset erot suurenevat Cor-Ten® teräksen muodostaessa kauniin kullanruskean pinnan. Teos luo syvyysvaikutelmaa ei ainoastaan perspektiivinsä vuoksi, mutta myös pintojen asettelun vuoksi. Yksityiskohdat nousevat aina 1-7cm korkeammalle kuin alla oleva pinta.

Jäniksen suussa olevan voikukan väritys sitoo rakennuksen koillisen julkisivun yhteen luoteen puoleisen julkisivun kanssa.

Ripustusta helpotettiin pilkkomalla kokonaisuutta pienempiin pintoihin, jolloin myös yksittäisen kappaleen paino väheni. Ripustus tapahtui ruuveilla ja muttereilla. Ripustus suunniteltiin yhdessä rakennuttajan kanssa.

Making-of Jänöset – The Relief 2021 by Visual Artist Johanna Sinkkonen

Näkökulmia julkisen taiteen hankkeisiin / Turun Museokeskus

Näkökulmia julkisen taiteen hankkeisiin: Matti Toivonen (Turku) / Turun Museokeskus
Näkökulmia julkisen taiteen hankkeisiin: Johanna Sinkkonen, Turku / Turun Museokeskus

KaiPuu 2020

Turun Aurajoen rannalle syntyi heinäkuussa 2020 Holz Kollektiv:n puihin kiinnittyvä satojen metrien pituinen KaiPuu yhteisö- ja ympäristötaideteos. Teos koostuu kaupunkilaisten kaipuun tarinoista, jotka on kiedottu konkreettiseksi Aurajoen rannan puihin. Tarinoita kerättiin etukäteen nettisivujen ja mainosten kautta, sekä ihmiset saivat tulla myös itse kietomaan oman KaiPuun puunsa heinäkuussa järjestetyissä avoimissa työpajoissa.

KaiPuu oli Canadantuijien Pia Bartscin ja Johanna Sinkkosen perustaman Holz Kollektiv:n näyttävä satojen metrien pituinen yhteisö- ja ympäristötaideteos, joka muodostui Aurajoen rannan puihin, Tuomiokirkkosillan ja Kirjastosillan välille. Alkukesän aikana Holz Kollektiv keräsi tarinoita poikkeusajan kaipuusta. Heinäkuun avoimissa työpajoissa nämä tarinat kiedottiin Aurajoen rannan puihin sinisellä suomalaisella villalangalla. Osa KaiPuun tarinoista kiedottiin jopa niinkin vanhoihin puihin kuin vuonna 1842 istutettuihin, Saksasta hankittuihin, puistolehmuksiin. Ei olekaan yhteensattuma, että taiteilijakollektiivin nimi Holz on saksaa ja tarkoittaa puuta.

Johanna Sinkkonen ja Pia Bartsch

Kaikille avoimet työpajat pidettiin päivittäin klo 15-19, 3.-12.7.2020 välisenä aikana. Ihmiset saivat osallistua työpajoihin milloin vain heille sopi, heidän tuli ainoastaan saapua paikalle ja Holz Kollektiv opasti tarinan kiedontaan. Työpajoihin osallistuttiin yksin, kaksin sekä pienissä ryhmissä.

Osallistuminen KaiPuu teokseen sopi kaikenikäisille eikä vaatinut aikaisempaa kokemusta. Holz Kollektiv halusi antaa myös ikäihmisille mahdollisuuden osallistua teokseen, heitä kun poikkeusaika kosketti vielä rankemmin kuin muita. Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n Asuinkoti Kotikunnas tuli mukaan projektiin ja Holz Kollektiv kävi kuuntelemassa ja keräämässä heiltä sydäntäsärkeviä tarinoita.

Kaikkein eniten KaiPuun osallistujat ovat kaivanneet äitiä. “Ja se on nyt vaan luonnonlaki, että kaipaa äitiä” kuten yksi Kotikunnaksen vanhuksista sanoi.

Lue lisää:
Ilta Sanomat 9.6.2020
Turku.fi 30.6.2020
Turun Sanomat 10.7.2020
Aamuset 13.7.2020

Turun kaupunki järjesti alueen visuaalisten alojen ammattilaisille suunnatun ideakilpailun elävöittämään ja kaunistamaan Turun kesää ja alkusyksyä. Ehdotuksista viisi valittiin ja palkittiin. Näistä yksi on Holz Kollektiv:in  yhteisötaiteellinen Aurajoen rannan puihin kiinnittyvä KaiPuu-teos.

KaiPuu oli yhteisö- ja ympäristötaiteellinen teos Aurajoen rannalla, puiden kanssa. Teos tutki ihmisten suhdetta toisiin ihmisiin ja luontoon, erityisesti urbaaniin luontoon. KaiPuu kysyi, muuttuvatko nämä suhteet globaalin kriisin aikana? KaiPuu henki poikkeuksellista aikaa, jossa kaipuu kosketti koko maailman väestöä. KaiPuu toi Turun alueella asuvien ihmisten kaipuun näkyväksi, samalla luomalla käsin kosketeltavaa yhteyttä luontoon, joka on juuri tuossa ajassa tuonut monelle lohtua. Teos toteutettiin Tuomiokirkkosillan ja Kirjastosillan välillä.

Villa

Materiaaliksi valikoitui kotimainen villa. Vaikka villa on laadukas luonnonmateriaali, sitä ei juuri käytetä, vaan hävitetään polttamalla. Suomen Lammasyhdistyksestä kerrotaan, että karkeasti arvioiden noin puolet villasta jää jatkojalostuksen ulkopuolelle. Villan alhaisen hinnan takia lammastila ei käytännössä saa palkkaa, lisäksi kotimaista tekstiiliteollisuutta on ajettu alas jo vuosikymmenet. Kun tuotanto on muualla, myös raakamateriaali hankitaan muualta. Käyttämällä kotimaista villaa, tuemme paikallista osaamista ja yrittämistä.

Puu

Ymmärrys puiden keskinäisestä kommunikaatiosta ja rinnakkaiselosta muiden kasvikunnan lajien kanssa lisääntyy koko ajan. Millaiset puut sitten herättävät ihmisten empatian ja toisaalta, mitä tällaisen lajien välisen suhteen muodostuminen vaatii? Ihmisen ja puun suhteessa tunteet ovat vahvasti mukana. Monella ihmisellä on oma puuystävä, jonka kanssa voi jakaa huolet ja murheet. Suhde puuhun voi kehittyä huomaamatta arkisen elämämme sivussa, kiintymys johonkin puuhun voi olla elinikäinen. Suomessa ei tarvitse mennä metsään tavatakseen puita. Niitä on kaikkialla ympärillämme. 

Tutkimusten perusteella tiedämme, että puut ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle ja ilmastolle, ne muistuttavat meitä luonnon ikiaikaisuudesta ja edellisistä sukupolvista. Puut vaikuttavat meidän aisteihin sekä fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Ne jäävät perinnöksi myös seuraaville sukupolville.

Taiteen kautta pystymme ilmaisemaan tunteita, me voimme päästä lähemmäs meitä ympäröivään maailmaan ja käsitellä sitä uudella tavalla. KaiPuu on juuri tätä. Se on konkreettinen osoitus kaipuusta, tunteista.

Sininen väri

Sininen valikoitui teoksen väriksi, sillä se on kaukaisuuden, selkeyden ja kaipuun väri. Sininen väri luo assosiaatioita taivaalle ja mereen. Sininen mielletään rauhoittavaksi ja luottamusta herättäväksi. Se auttaa niin sisäisen kuin ulkoisen rauhan löytämisessä ja vähentää stressiä. Sinisen väitetään tukevan luovaa ajattelua ja johtavan luovuuden puuskiin. Sininen voi liittyä myös surun tunteiden esiintymiseen. Vanhassa Egyptissä uskottiin, että sinisellä värillä on ihmeparantumisen voima. Kiinan kulttuurissa sininen väri symboloi taivaan voimia sekä kuolemattomuutta. Käsiteellä Japanin sininen tarkoitetaan syvää sinisen väriä, joka on peräisin japanilaisesta indigosta. Jo muinaisessa Japanissa Indigonsinistä (Ai 藍) on käytetty vaatteiden värjäykseen, myöhemmin Edo-kaudella (1603-1868) se levisi koko Japaniin. Indigonsininen kuvastaa muun muassa Japania ympäröivää merta.

Vaikutteet

Kun COVID-19 puhkesi Wuhanissa, taiteilija Johanna Sinkkonen oli residenssissä Japanissa. Residenssin aikana Sinkkosta kiehtoi suunnattomasti pyhä köysi Shimenawa  (標縄・注連縄・七五三縄), joka on šintolaisissa uskonnollisissa menoissa käytettävää oljista punottua paksua köyttä. Köydet ovat usein koristeltu riippuvilla oljilla tai valkoisilla paperikoristeilla, joita kutsutaan nimityksellä shide. Köysillä rajataan šintolaisuudessa pyhinä pidettyjä alueita ja kohteita, ja köysiä näkee usein pyhäköissä.

Shimenawa käytetään yorishiroissa. Yorishiro (依り代) tarkoittaa esinettä tai ihmistä, joka kykenee houkuttelemaan itseensä kamin ja antamaan siten kamille fyysisen tilan, jossa se voi olla uskonnollisen seremonian aikana. Kami (神) tarkoittaa šintolaisuudessa pyhää tai kunnioitettua ilmiötä. Yorishiroja käytetään seremonioiden aikana kutsumaan kameja paikalle palvontaa varten. Sana kami itsessään tarkoittaa kirjaimellisesti ”lähestymisen korvaajaa”.

Šintolaisuuden luonteen vuoksi yorishirot ovat usein luonnonmuodostelmia, kuten puita. Šintolaista pyhäkköä tarkoittavat kirjoitusmerkit  神社, 社 ja 杜縄 voidaankin lukea paitsi jinja ja yashiro myös mori (metsä). Lukutapa heijastelee, että ensimmäiset pyhäköt olivat yksinkertaisesti pyhiä lehtoja tai metsiä, joissa kamit olivat läsnä. Monien pyhäkköjen alueella on edelleen yksi alkuperäisistä yorishiroista, suuri puu, jota ympäröi shimenawa. Nykyisin senkaltaiset puut ovat muuttuneet assosiaation kautta itse jumalallisiksi, eivätkä edusta enää ainoastaan kameja.

KaiPuu teoksessa kunnioitetaan japanilaisen pyhän köyden olemusta. 

Sininen Hetki

Kaupunkilaisten jakamia KaiPuun tarinoita saatiin kuulla sunnuntaina 16.8.2020 pidetyssä Sininen Hetki performanssissa. Performanssin esittivät tanssitaiteilija, koreografi ja esiintyjä Sandrina Lindgren sekä nukketeatteritaiteilija, ohjaaja ja esiintyjä Ishmael Falke. Sininen hetki pidettiin sunnuntaina 16.8. klo 21.30, sinisen hetken aikana Aurajoella. Esitystä seurattiin Tuomiokirkkosillan ja Kirjastosillan välillä, joen molemmin puolin. Performanssin tuottivat Holz Kollektiv yhteistyössä Turun kaupungin, Lånan, Brave Teddyn ja Turku Audion kanssa.

Yhteisötaiteilijana Japanissa 2019

Vuoden 2019 lopussa Johanna Sinkkonen vietti viisi viikkoa kutsutaiteilijana Japanissa kahdessa eri residenssissä. Ensimmäinen residenssi oli Arigateessa, upeassa yli sata vuotta vanhassa japanilaisessa talossa Kitaibarakissa Ibarakissa. Arigatee sijaitsee vuorilla, jota ympäröi kaunis luonto ja jyrkät metsäiset vuoret. Kitaibaraki on myös kalastajakylä, sen hämmästyttävän kauniin rannikon vuoksi.

Toinen residensseistä oli Lumier Centerissä Tsushimassa Aichissa. Tsushima on kaupunki, joka oli aikaisemmin hyvin menestyvä. Nykyään Tsushimassa on kuitenkin paljon hylättyjä taloja, koska sieltä puuttuu nuoria asukkaita ja työpaikkoja. Lumier Center sijaitsi yhdessä näistä hylätyistä taloista, mutta sitä remontoitiin parhaillaan taiteelliseen käyttöön.

Johannan residenssiprojekti oli paikka- ja kontekstisidonnainen yhteisötaideprojekti, joka jaettiin kolmeen osaan; Metallipalat tehtiin Turussa TAI:n Peltolan koulutalossa ja ryijynpalat yhteisötaiteen työpajoissa Kitaibarakissa ja Tsushimassa. Lopulta Johanna päätyi tekemään kaksi ryijyä ja yhden metallireliefin sekä useita luonnoksia kauniista Japanista.

Tässä artikkelissa syvennytään tarkemmin japanilaiseen työkulttuuriin ulkomaalaisen ammattitaiteilijan näkökulmasta. Yhteistyötahot / työnantajat olivat : Cyclo Project 2019 joka kutsui Sinkkosen Japaniin, Kitaibaraki Art City joka myönsi työskentelyapurahan, Tougenkyo Art Festival 2020 joka näytteillepani teoksen Tenshin Memorial Art Museum Ibarakiin sekä residenssit Arigatee ja Lumier Center.

Cyclo Project 2019

Matkani alkoi yhteydenotosta henkilöltä Tomoya Wakayama. Hän on Cyclo Project 2019 projektinjohtaja, mutta ammatiltaan arkkitehti. Wakayama suorittaa tällä hetkellä maisterin opintoja Tampereen yliopistossa ja on siksi asunut Suomessa jo 7 vuotta. Cyclo Project 2019 on osa Suomi – Japani 100-vuotisystävyyden juhlavuotta ja projekti toteutettiin sekä Turussa, että Tsushimassa. Kesällä 2019 tsushimalainen mediataiteilija Kaz Hiei tuli Turkuun ja piti Turun Taidemuseossa mediataidetyöpajan Turun taiteiden yönä.

Alunperin matkani oli tarkoitus alkaa jo syksyllä 2019. Haimme Tomoyan kanssa yhdessä ja erikseen eri tahoilta rahoitusta residenssille, sitä kuitenkaan saamatta. Itse olin jo luovuttamassa matkan suhteen, sillä rahoituksen puute ja kulttuurierot neuvotteluja käydessä tuntuivat ylitsepääsemättömiltä.

Tässä vaiheessa huomasin ensimmäisen eron kulttuureissamme. Suomessa byrokratia on vahva, mutta siihen on myös hyvä nojata. Varsinkin tilanteissa, joissa uskottavuus ei ole vahvoilla. Japanilaisessa kulttuurissa kohteliaisuussäännöt estävät suoran keskustelun (suomalaisen näkökulmasta) ja pidentävät prosesseja.

Kitaibaraki Art City

Kitaibaraki Art City on osa Kitaibarakin kaupungin hallintoa ja sen tehtävänä on elävöittää kaupunkikuvaa taiteella.

Juuri kun olin itse luovuttamassa matkani suhteen, Tomoya ehdotti apurahan hakemista Kitaibaraki Art Cityltä. DL oli sinä samaisena päivänä, joten odotukseni apurahan saamiselle oli häviävän pieni. Lisäksi apuraha ei koskenut Cyclo Projectia, vaan minulle uutta Tougenkyo Art Festivalin residenssiprojektia. Minulle oli sivulauseessa kyllä esitetty mahdollisuutta hakea ko. festivaaliin, mutta pidin tätä enemmänkin kivana lisänä itse matkan tarkoitukselle. Päädyimme siihen, että Tomoya laatii apurahahakemuksen, sillä se piti täyttää japaniksi ja minä ainoastaan lähetin hänelle tarvittavat materiaalit.

Syntymäpäivänäni, 7. Lokakuuta, sain myöntävän vastauksen Kitaibaraki Art Cityltä. Tästä alkoi matkani konkretisoitua ja uskalsin myöntää itselleni, että Japaniin lähdetään. Edessä oli kuitenkin monta mutkaa.

Kaikki tarvittava informaatio tuli minulle Japaniksi. Tomoya toki käänsi osan englanniksi, mutta suurin osa jäi kääntämättä. Itse en japania puhu, joten kääntäminen kävi Googlen avulla. Japanin kieli eroaa myös muista minulle tutuista kielistä tavalla, jota en ensin ymmärtänyt. Matkabudjettia suunnitellessani ymmärsin, että esim. viikonpäivät eivät tarkoita samaa kuin ma-su vaan:

Maanantai – Kuun päivä
Tiistai – Tulen päivä
Keskiviikko – Veden päivä
Torstai – Puun päivä
Perjantai – Rahan päivä
Lauantai – Maan päivä
Sunnuntai – Auringon päivä

Olin siis esim. ostamassa Kuun päiväksi Shinkansen lippua kääpiölle Tokioon……

Käännöskukkasten lomassa ja lukemattomien tietopyyntöjen jälkeen sain matkasuunnitelman tehtyä. Nyt kotisohvalta mietittynä minua naurattaa oma skeptisyyteni, sillä sain paikan päällä huomata, että japanilainen kulttuuri on äärimmäisen luotettavaa, avuliasta, ystävällistä ja tottelevaista.

Tässä vaiheessa olimme siis sopineet seuraavaa:

1) Osallistun Tougenkyo Art Festivaalille, Arigateen residenssissä tekemälläni yhteisötaideteoksella. Festari järjestetään 11.1.-19.1.2020 ja residenssi kestää 17.11.-2.12.2019 ajan. Residenssikustannukset ovat minulle ilmaisia ja Kitaibaraki Art City maksaa matkakustannukset ja materiaalikustannukset ¥150 000 (~1200€).

2) Osallistun Cyclo Project 2019 asumalla Lumier Centerin residenssissä Tsushimassa ajalla 4.12-18.12.2019. Residenssin aikana toteutan seinämaalauksen Lumier Centeriin. Asuminen Lumier Centerissä on minulle ilmaista.

Lähdin luottavaisin mielin matkalle, varsinkin kun Turun Ammatti-instituutti myönsi minulle vielä 500€ avustuksen matkakuluihin. Ainoa kontakini Japaniin oli Tomoya Wakayama ja muutama minua lähestynyt henkilö Facebookissa ja LinkedInissä. Tosin en ymmärtänyt laisinkaan keitä he ovat ja missä vaiheessa he liittyvät matkaani…

Tougenkyo Art Festival

Tougenkyo Art Festival on Kitaibarakin kaupungin aluekehitysyhteisön tuottama 3- vuotinen projekti, joka alkoi vuonna 2018. Alueellisella elvyttämisyhteistyöryhmällä on festivaalissa keskeinen rooli ja sen tavoitteena on luoda yhdessä paikallisten taiteilijoiden ja asukkaiden kanssa yhteisöön juurtunut taidetapahtuma. Tougenkyo Art Festival 2020 teema on ”Elämän väritys” ja festivaali järjestetään 11.1. – 19.1.2020 Kitaibarakin eri tapahtumapaikoissa, kuten Tenshin Memorial Museum of Artissa Ibarakissa. Vuoden 2020 tapahtumassa on yli 100 teosta sekä paikallisilta taiteilijoilta että Tokion taideyliopistolta. Mukana on paljon eri tekniikoita, kuten japanilaista maalausta, keramiikkaa ja 3D-teoksia.

Koska en ollut allekirjoittanut minkäänlaisia sopimuksia, vaan kaikki oli mennyt Tomoyan kautta, epäilykseni matkan todellisuudesta hälvenivät vasta, kun tapasin Kyoko Tsuzukin, Tougenkyo Art Festivaalin tuottajan. Kyoko oli ensimmäinen henkilö joka otti minut vastaan Japanissa. Hänestä tuli myös yksi tärkeimmistä henkilöistä matkallani, sillä ilman häntä olisin eksynyt kultttuurierojen solmuihin.

Ensimmäisten päivien aikana, sovimme että saan puolet sovitusta ¥150 000 heti ja puolet kun teos Tougenkyo Art Festivaalille on tehty. Maksu suoritettiin käteisellä. Tämä tietenkin tuntui oudolta, verrattuna suomalaiseen käytäntöön, mutta kuulin myöhemmin että esim. asuntojen vuokrat maksetaan usein käteisellä. Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu luottamus, joten vieläkään emme kirjoittaneet mitään sopimuksia. Olin kuitenkin säästänyt kaikki matkustus- ja materiaalikuitit, joita vastaan maksu suoritettiin. Residenssin aikana kertyneet materiaalikuitit päätyivät myös Kyokolle.

Arigateen residenssissä vietetyllä ajalla kulutin vain murto-osan matkabudjetistani. Koska Arigatee sijaitsi maaseudulla vuoristossa, huolestuneet naapurit tulivat melkein joka päivä tekemään minulle lounasta. Päiväni kuluivat työhuoneella, joka sijaitsi takapihalla. Rahaa kului ainoastaan harvoina kauppapäivinä, jos silloinkaan. Vieraanvaraisuus oli käsittämätöntä.

Teoksen valmistuttua sain loput maksusta ja allekirjoitin sopimuksen. Sopimus (tietääkseni) vahvisti, että olen saanut sovitun maksun ja että teokseni tulee esille Tougenkyo Art Festivaalille Tenshin Memorial Museum of Artiin.

Arigatee

Arigateen perustivat taiteilijapariskunta Norio ja Chifumi Ishivata. Heidät palkattiin Kitaibarakin alueelliseen elvyttämistyöryhmään taiteilijoiksi kolmeksi vuodeksi. Arigatee on osa Tougenkyo Art Festivalia. Residenssitoiminnan ja festivaalin lisäksi Arigateessa järjestetään tapahtumia ympäri vuoden.

Arigateen talossa asui ennen perhe nimeltä Ariga, josta myös Arigatee nimi juontuu. Ariga-talo rakennettiin myöhäisellä Edokaudella ja talo oli normaalissa käytössä 150 vuoden ajan. Paikalliset asukkaat ovat olleet mukana rakentamassa Arigateeta ja nykyään rakennuksessa on galleria, keittiö, kaksi huonetta, kylpyhuone ja wc sekä varastotiloja. Takapihalla on vanha hevostalli, joka on muokattu työhuoneeksi. Pihalla on mahdollisuus tehdä puutöitä.

Työskennellessäni Arigateen ateljeessa, monet naapuruston asukkaat vierailivat luonani. Yksi heistä oli herra Ariga, joka oli asunut samaisessa talossa ja jonka äiti oli asunut talossa yksin yli 9-kymppisenä. Tämä kuulosti uskomattomalta, sillä Arigatee oli ollut ennen restaurointia hyvin alkeellinen. Restaurointi oli kuitenkin tehty taidokkaasti ja aito vanhan ajan Japani huokui kaikkialla. Asuessani talossa, tunsin matkaavani ajassa taaksepäin.

Lumier Center

Lumier Center sijaitsee Tsushimassa, Aichin prefektuurissa. Lumier Center on tapahtumakeskus, jossa on myös residenssitoimintaa. Paikan omistaa Kozo Mizutani, jonka isoisä perusti paikan aikana jolloin Tsushiman kaupunki vielä kukoisti. Tuolloin tiloissa asui kaupungin villatehtaan työntekijöitä.

Lumier Center oli ollut vuosia tyhjillään kunnes Kozo, noin 7-kymppinen edelleen asianajotoimistossa töitä tekevä herra, alkoi remontoimaan tiloja vapaa-ajallaan. Hänellä oli missio saada Tsushima jälleen entiseen loistoonsa ja elävöittää kaupunkia taiteella. Tämän vuoksi Lumier Centerissä on myös residenssitoimintaa. Minulle tehtiin kuitenkin heti selväksi, että tärkeintä on viihtyvyyteni ja se, että kerron ystäville ja tutuille kuinka hieno ja viihtyisä paikka Tsushima on. Taiteen tekeminen oli kuulemma toissijaista ja jotain mitä voin tehdä jos siihen on aikaa. Tämä kummastutti aluksi, sillä Tomoya toi selvästi esille neuvotteluissa mm. tekijänoikeudellisia seikkoja tulevista teoksista. Ymmärsin myöhemmin tämän johtuvan Kozon ammatista.

Päädyin tekemään Lumier Centeriin yhteisötaideteoksen ja metallireliefin seinämaalauksen sijaan, sillä Kozo ei ollut aluksi ymmärtänyt täysin ammatillista ja taiteellista osaamistani. Pitkien keskustelujemme lomassa huomasimme ymmärtävämme toisiamme ja tarkoitusperiämme paremmin. Tomoyan antamien tietojen mukaan kuvittelin erheellisesti Mizutanin rahanahneeksi yrittäjäksi. Toki japanilaiseen kulttuuriin kuuluu hyvän elämän tavoittelu, mutta tämä on enemmänkin yleinen ajatusmaailma, eikä se näy päivittäisessä elämässä muutoin kuin ahkeruudella.

Loppujen lopuksi Kozo innostui taiteestani erittäin paljon. Hän oli vakuuttunut, että tekniikkani ”Welding is drawing” tekee minusta seuraavan Picasson ja hänestä rikkaan miehen. Oli miten oli, aikani Tsushimassa oli täydellistä niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. Japanilaisten arvostus käsityötä ja taiteita kohtaan oli kadehdittavan avointa ja arkista. Luottamus ihmisiä ja lupauksia kohtaan oli jopa naiiviuden rajoilla, mutta siinä ympäristössä täysin normaalia.

Käteen ei jäänyt ainuttakaan sopimusta, mutta liuta kutsuja, lupauksia, toiveita ja elinikäisiä ystäviä ja suhteita senkin edestä.

LINKIT
Tougenkyo Art Festival
Kitaibaraki Art City
Tenshin Memorial Museum of Art Ibaraki
Cyclo Project 2019
Suomi- Japani 100-vuotisystävyyden juhlavuosi

MAKING-OF VIDEOT
The One that lies inside
Over the Moon
Skteching